THE JADE:

Genre: Rock/Vaihtoehtoinen
Kotipaikka : Helsinki
Perustettu : 2004
Levy-yhtiö : North & South

Wille Rosen: laulu, perkussio
Pekko Mantzin: kitara, taustalaulu
Jann P.H: basso
Sirpa: rummut, perkussio



The Jade perustettiin vuoden 2004 kesällä Itä-Helsingissä.
Saman vuoden syksynä nauhoitettiin Heatwave EP ja yhtye aloitti keikkailun. Alkuperäisessä kokoonpanossa oli lisänä koskettimissa Mike K.
Yhtyeen seuraava julkaisu, Slow Motions on the Fast Lanes, julkaistiin vuoden 2006 lopussa ja se sai hyviä arvosteluja ulkomaita myöten. Levy soi eri nettiradiokanavilla ja myös virallisilla radioaalloilla mm. Saksassa ja USAssa. Huomiota on tullut myös mm. MySpace-sivuston kautta. Yhtyeelle on perustettu fanisivustoja ja street teamejä eri puolilla maailmaa. Keväällä 2008 The Jade solmi levytyssopimuksen indieyhtiö North & Southin kanssa.

The Jade soittaa rock/alternative-genren musiikkia, joka pyörii rockin
punaisen langan ympärillä eri sävyissään. Brittivaikutteet eivät ole vahinko, sillä moni bändin jäsenistä on viettänyt muutaman vuoden Lontoossa.Wille on puolestaan vieraillut myös laulamassa taustat Widescreen Moden albumeilla, joilta parikin singleä on päätynyt Suomen listaykköseksi.

Livenä The Jade on energinen, jäsenille musiikki on intohimo ja missio.

Levysopimuksen solmimista (2008) seurasi Saksan kiertueet huhtikuussa ja lokakuussa. Jälkimmäinen sisälsi myös keikan Sveitsin puolella ja kiertue kattoi valtaosan Saksan suurimmista kaupungeista.
Virallinen debyytti albumi 'Seconds Away From Salvation' on ulkona nyt.

'Seconds Away From Salvation' albumin on tuottanut Petri Majuri ja vokaali tuottajana toimi Hannu Leiden. Major Leiden tiimi on aiemmin tuottanut mm. legendaarista Hanoi Rocksia ja muusikkoina he ovat tunnettuja myös Havana Blackistä.

Bändin kaksi aikaisempaa singleä debyytiltä menivät viralliselle Top10 -listalle. Ensimmäinen julkaisu 'Drowning' single ollen # 9. Toinen julkaisu, yhtyeen versio Pet Shop Boysin hitistä, 'It's a Sin' ylsi listasijalle # 4 ja pysytteli singlelistalla 5 peräkkäistä viikkoa.

Kuunnellaksesi materiaalia Seconds Away From Salvation albumilta voit vierailla yhtyeen MySpace sivustolla:
www.myspace.com/thejadenet

Matka on alkanut. Täältä ikuisuuteen -liity messiin!!